torstai 16. heinäkuuta 2015

Kasvihuoneessa tapahtuu

Viiniköynnös keväällä

Kasvihuoneessa tapahtuu

Tänä vuonna viinirypäleeseen on tulossa noin kaksikymmentä terttua, tertut ovat puolta suurempia kuin viime kesänä, köynnös on istutettu 2013

Kukat

Nyt kesällä istutettu männyn juurelle köynnöshortensia

Kukat

Kaikki kolme väriä mitä minulta löytyy, tummin ei ole niin kerrattu kuin vaaleammat

Kukat

Pioonit, yksi lempikukistani, tässä ihana hailakan vaaleanpunainen, joka on jo useamman vuoden ikäinen

Kukat

Takana kukkii valtoimenaan kesäpikkusydän ja etualalla särkynyt sydän, molemmat istutettu 2014

Kukkia

Mårpackan pelargonia viettää ensimmäistä kesäänsä


Muutamia yksityiskohtia

Aitan siivous

Vielä muutama kuva eri puolelta aittaa, kivast ovat löytäneet kalusteet paikkansa täältä aitasta.

Aitan siivous


Aitta kesäkuntoon

Aitan siivous tuli ajankohtaiseksi ilmojen lämmettyä, osa tilasta odottaa tavaroiden poistoa joten koko aitasta ei viitsi kuvia ottaa.

Pihajuttuja

Ihanaa kun voi taas pihalla tehdä kaikenlaisia somistuksia, tässä on pyörä saanut kantaakseen Diana nimisen kesäkukan, tykkään.

Remonttikuvia

Keskeneräinen vielä sisustuksen osalta, mutta lattia on valmis ja hyvin tuntuu palloleikit siinä sujuvan.

Remontti etenee

Ompas päässyt tovi vierähtämään vähän pitkäksi, mutta tässä loppuvaiheen kuvia, pöytäkin tuli kunnostettua.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Remontti

Lattiat lakattu ja seinät maalattu, listoja vielä huutelee. Seuraavaksi olisi sisustuksen vuoro. Nyt onkin hyvä hetki karsia ylimääräistä tavaraa, kun on kerran tehnyt suuren työn tämän ensin tyhjentämällä. 

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Remontti

Kattoon jouduttiin uusimaan muutama paneeli, oli vaikea löytää sävy joka vastaisi vanhaa jo kellastunutta väriä. Sävytin lakan Pihka nimisellä sävyllä, joka löytyy Valtti kartasta.

Remontti

Remontti etenee, uusi lattia yhden kerran lakattuna. Lakkana Helo puolikiiltävä vesiohenteinen. Seinät myös kerran maalatut. Patterit odottavat vielä uutta maalipintaa.

maanantai 2. maaliskuuta 2015