keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksyistä tunnelmaa


Syysasetelma


Tekemisen intoa

Nyt on vielä hyvät kelit istutella perennoja, on sitten kiva kun keväällä pääsee seuraamaan mitkä ovat selvinneet talvesta. Puutarhakärpänen on päässyt puremaan, vuosikausiin ei ole innostusta ollut, vaikka piha löytyy. No ei ole myöhäistä vieläkään. Paljon on kivoja ideoita, mitä voisi tehdä. Ehkä seuraavaksi vanhoista ikkunoista suuri lyhty, ikkunat jo valmiina.

Vanha komeron ovi saanut paikan sisustuselementtinä.


Uusi perennapenkki, Kurjenpolvia, Grönlanninhanhikkia ja Patjarikkoa.


Pihapuuhailut

Loppukesän ja syksyn touhuiluja, uuden kukkapenkin perustamista. Penkkiin tulee valkoista Grönlanninhanhikkia, vaaleanpunaista kurjenpolvea ja isomaksaruohoa ja jotain muuta. Penkistä tulee 80cm x 6 metriä, luonnonkivillä reunustettu. Tässä aloituskuva...

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Tässä jäsenet ommeltu, mutta ei kiinnitetty nalleen. Raajat oli vedettävä langalla läpi, kun nahka oli niin haurasta, ettei kestänyt avausta ja nivelten laittoa. Nalle tulee olemaan ainoastaan koristekäytössä, joten korjaustapa tulee kestämään. Näin vanha rakas nalle voi jälleen istua kun molemmat jalat ovat kiinnitetty.

Onpa päässyt aika vierähtämään, ei ole koneen ääreen joutanut. Tulipa korjaukseen tälläinen aidosta turkiksesta tehty nalle, joka oli menettänyt toisen jalan ja toisen tassun. Onneksi oli molempia tallella että sain niistä kaavat uusia varten. Aitoa turkista löysin kierrätyksestä, joskin väri oli vähän eri, mutta ei se haitannut. Kun korjaa niin saakin näkyä mikä on uutta. Nalle on siinä 40-luvulta ja luultavasti tehty Helsingissä jossain turkisliikkeessä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Tämä nuori mies valmistui tammikuussa ja vilkuttelee lähtiäisiksi.
Tämä nalleherra valmistui jouluksi ja on jo maailmalle lähtenyt.
Huuvan reuna joulun aikaan. Huurteinen risukranssi.
Joulun suosikkiasetelmani olivat valkoiset kynttilät lasipurkeissa.

Eipä ole vähään aikaan kerinnyt istahtaakaan koneen ääreen. Laitan tässä joulukuvia tulemaan, kohta ne on taas korjattava pois. Purkissa roikkuva nalle ei ole aito pipari, vaikka vähän siltä näyttääkin.