torstai 23. lokakuuta 2014

Valoa pimeyteen

Syksyn pimeyden voittaa, kun laittelee sopiviin paikkoihin ulkovalosarjoja. Antavat tunnelmavaloa sekä valaisevat myös pihan pimeitä sekä joskus hankaliakin paikkoja.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Avokuisti

Syksy saapuu kera kanervien havujen ja lyhtyjen, valot vielä laitan tunnelmaa tuomaan. 

Kuvankäsittely


Keittiö

Vähän kuvankäsittelyä

Keittiö

Iltavalaistus

Ikkunalyhty

Pientä hienosäätöä vaille valmis, ja sisustusta lisää. Katosta ei tullut ihan niin jyrkkä kuin olin ajatellut, koska isäntä kerkesi sen tekemään, ennenkuin oli keskusteltu asiasta. Mutta ajaa kyllä sen asian mihin on tarkoitettu. 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Vanhat ikkunan kehykset ilman lasia


Vanhat ikkunat

Lisää puuhailuja tulossa, olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kahdesta tällaisesta ikkunasta ovia kaapille, pitäisi vaan saada tehtyä se kaappi tähän ympärille. Onhan se hyvä kun on näitä mahdollisuuksia. 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Suunnitelmia

Tulevana viikonloppuna pitäisi saada vanhoista ikkunoista tehtyyn lyhtyyn kattorakenne, on muutamia vaihtoehtoja, esim. Ulkomaalilla maalattu panelikatto, pelti, vesivaneri, huopa, vanhaa ladonseinälautaa. Sen olen jo päättänyt, että harjakatto laitetaan. Yksi tällä hetkellä vahvimmin pinnalla oleva vaihtoehto on raakalaudasta tehty lautojen saumakohtiin rimat, käsittely harmaalla tai mustalla Valtilla. Sisälle aion virittää ulkovalosarjan, saa sitten ilahduttaa meitä katetulla terassilla koko talven. Keväällä ja kesällä voi hyödyntää pikku kasvihuoneena. No ei mennä vielä niin pitkälle. Sitä vaan aina innostuu ja suunnitelmat tuppaavat leviämään. 

Syksyllä

Syksyllä on mukava laitella kotiin tunnelmanluojia, ainakin itsellä ne auttavat pimeneviin iltoihin. Riittää jo muutama uusi juttu, vaikkapa kynttilöitä, kukka-asetelma, valonauha jossain kivassa paikassa. Omakotitalossa asuvana nautin siitä kun kesän jälkeen tekee syyssiivouksen, kesällä kun on ovet aina avoinna ja ollaan paljon ulkona niin siivoukset ovet vähän pikaisia. Pölyä tuppaa nurkkiin kertymään. Siivouksessa on kiva käyttää hyvän tuoksuista pesuainetta. Sitten kun on siivottu, niin on kiva istua sohvalle ja vaikka neuloa sukkia, kohta niitä taas tarvitaan. Pihalla riittää näin syksylläkin vielä pihatöitä, kaikki kesäkukat korjattava pois, puutarhakalusteet vietävä varastoon. Haravointia, mikä on hyvää hyötyliikuntaa. Eiku positiivinen asenne ja talvea kohti.

Pakkasia odotellessa


maanantai 6. lokakuuta 2014

Heinäseipäät

Heinäseipäistä tehdyt tikapuut ovat päässet aitan rapulta talveksi sisälle, siinä viltit odottavat viluisia jalkoja.

Kukkapenkki

Perennapenkki viittävaille valmis, jotain mahtuisi vielä. Vähän vielä kiviä ja mustaa multaa, a'vot.

Lyhty

Vanhoista ikkunoista lyhty terassille. Lankuista tehtiin pohja jonka päälle ikkunat pystytettiin. Katto on vielä vaiheessa, kun en ole päättänyt minkälainen siitä tulee.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sadepäivänä

Tulipa onnistunut kuva sisältä kuvattuna.

Ja toisesta kuvakulmasta


Terassin uusi ilme

Terassi sai uuden maton ja uusia tekstiilejä, lattian pintakäsittelyn jälkeen.

Hellepäivän pelastus

Helteisenä päivänä ja saunan jälkeen on kiva käydä kastautumassa terassilla olevaan altaaseen, ruostumattomasta teräksestä tehty allas pysyy viileänä, maahan upotuksen vuoksi. Tänä kesänä terassi sai uuden sävyn Valtilla, sävy on turve.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Vanhavene...

Ensi kesän projekti, laitanko kukkia kasvamaan, vai mitä sitä keksis😊

perjantai 26. syyskuuta 2014

Pellavasydän


Viinirypäleet

Viinirypäleen toinen vuosi, ostin taimen 2013, kesän sai kasvaa kasvihuoneessa suuressa ruukussa. Talven oli kellariissa, josta siirsin sen keväällä kasvihuoneeseen. Kun maa oli sulanut kaivettiin kasvihuoneen lattiaan aukko noin 50x50x50, johon istutin rypäleen. Jaksoi tehdä neljä pientä terttua. Nyt tulossa ensimmäinen talvi ulkona, tosin kasvihuoneessa, mutta ei lämmitetyssä. Täytyy leikata ja peitellä. Toivottavasti selviytyy talven yli.

Aittaa sisältä


Aitan porras

Lankut on käsitelty kuultavalla valtilla sävy on turve

Aitan rappusilla


Tuunattu pyörä

Pyörä on maalattu spraymaalilla

Vanhan naulakon uusi elämä




Liitutaulut

Tarvitaan vanhat kehykset, vaneria ja liitutaulumaalia.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksyistä tunnelmaa


Syysasetelma


Tekemisen intoa

Nyt on vielä hyvät kelit istutella perennoja, on sitten kiva kun keväällä pääsee seuraamaan mitkä ovat selvinneet talvesta. Puutarhakärpänen on päässyt puremaan, vuosikausiin ei ole innostusta ollut, vaikka piha löytyy. No ei ole myöhäistä vieläkään. Paljon on kivoja ideoita, mitä voisi tehdä. Ehkä seuraavaksi vanhoista ikkunoista suuri lyhty, ikkunat jo valmiina.

Vanha komeron ovi saanut paikan sisustuselementtinä.


Uusi perennapenkki, Kurjenpolvia, Grönlanninhanhikkia ja Patjarikkoa.


Pihapuuhailut

Loppukesän ja syksyn touhuiluja, uuden kukkapenkin perustamista. Penkkiin tulee valkoista Grönlanninhanhikkia, vaaleanpunaista kurjenpolvea ja isomaksaruohoa ja jotain muuta. Penkistä tulee 80cm x 6 metriä, luonnonkivillä reunustettu. Tässä aloituskuva...

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Tässä jäsenet ommeltu, mutta ei kiinnitetty nalleen. Raajat oli vedettävä langalla läpi, kun nahka oli niin haurasta, ettei kestänyt avausta ja nivelten laittoa. Nalle tulee olemaan ainoastaan koristekäytössä, joten korjaustapa tulee kestämään. Näin vanha rakas nalle voi jälleen istua kun molemmat jalat ovat kiinnitetty.

Onpa päässyt aika vierähtämään, ei ole koneen ääreen joutanut. Tulipa korjaukseen tälläinen aidosta turkiksesta tehty nalle, joka oli menettänyt toisen jalan ja toisen tassun. Onneksi oli molempia tallella että sain niistä kaavat uusia varten. Aitoa turkista löysin kierrätyksestä, joskin väri oli vähän eri, mutta ei se haitannut. Kun korjaa niin saakin näkyä mikä on uutta. Nalle on siinä 40-luvulta ja luultavasti tehty Helsingissä jossain turkisliikkeessä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Tämä nuori mies valmistui tammikuussa ja vilkuttelee lähtiäisiksi.
Tämä nalleherra valmistui jouluksi ja on jo maailmalle lähtenyt.
Huuvan reuna joulun aikaan. Huurteinen risukranssi.
Joulun suosikkiasetelmani olivat valkoiset kynttilät lasipurkeissa.

Eipä ole vähään aikaan kerinnyt istahtaakaan koneen ääreen. Laitan tässä joulukuvia tulemaan, kohta ne on taas korjattava pois. Purkissa roikkuva nalle ei ole aito pipari, vaikka vähän siltä näyttääkin.